Maanantai?

Minusta tuntuu, että tänään on jo tiistai? Päivä on tuntunut kovin pitkältä... Heräsin kyllä taas aikaisin jonkun kolisteluun, olisiko kello ollut vähän yli viisi. Maanantaiaskareiden jälkeen sukelsin jälleen kaappeihin. Luulin, että olin käynyt läpi jo kolmannen kaapinkin, mutta ei! Vuorossa oli alusvaatehylly ja kausijemma. Eli nyt siellä lymyili vielä kesävaatteita. Vaihdoin niiden tilalle paksummat kalsongit ja yöpaidat. 

Olin vähän yllättynyt kun kaapin perältä löytyi iso pino t-paitoja. Kaupunki-, että kotona pidettäviä. Tai oikeastaan viimeistä työpaikkaa varten ostettuja. Olin pitkästä aikaa siistissä toimistotyössä, joten työnantaja ei tarjonnut työasua. En mitenkään kehdannut pitää leppoisaan oloon virittäytyneitä vanhoja paitoja, joten ostin uusia. Muutenkin jouduin uusimaan karderoopiani. Harmittaa suunnattomasti kun pesti olikin sitten lyhyempi kuin luulin. Nämä maailman hullut narsistit ja muut välinpitämättömät idiootit sekoittavat maailmaa, että kohta mihinkään ei voi luottaa, kohta kellään ei ole enää töitä...

Huvikseni laskin kaikki t-paitani. Lähes 40 kpl. Neljäkymmentä! Jo se sai puuskuttamaan, mutta sitten muistin, että varastossa on vielä ns. hellepaidat. Olisiko aika aloittaa kierrätys ja karsiminen näistä! Onneksi olen niin vilukissa, että voin vielä hyvinkin pitää t-paitaa puseroiden alla. Osassa paidoista on kaulus, joten pitää miettiä kokeileeko niitä sitten myöhemmin kun tarkenee ilman neulepaitaa. Joissakin on korkeampi kaulus, neuleissa siis. Villasukatkin muuttivat jo kaapin perälle, ne ovat jo liian kuumia. Niiden alla pitää aina olla puuvillaiset sukat.

Olen yrittänyt taas ottaa käyttöön toimistoaikataulun, eli hommata klo 8 -16.00. Tänään kuitenkin masu alkoi lounaan jälkeen kipuilla, joten oli pakko juoda kuppi lämmintä teetä ja pyöritellä itseä sohvalla kuin mitäkin lihavarrasta. Auttoi, mutta alkoi pahasti ramaisemaan, hyvä kun ei leuat menneet sijoiltaan 🥱. Piti lopettaa aivotyöskentely, koska väsyneenä teen kuitenkin huonoja päätöksiä. Pyyhin sitten kaappien ovia vielä vähän aikaa. Kovin antoisa ei ollut tämä päivä... Sain kuitenkin tuon kolmannenkin kaapin käytyä läpi. Sukkia myös on liikaa, niitäkin pitää ajan kanssa mielessä pyöritellä.

Katsoin eilen viimeisen jakson Erikoisryhmä Potsdamista, Areenasta. Nyt siellä ei ole minulle mitään mielenkiintoista sarjaa katseltavana. Hö. Katsomosta olen yrittänyt sarjoja katsella, mutta menee hermot niiden mainosten kanssa. Jostain syystä aina mainostauon jälkeen ääni ja kuva kulkee telkussani eri aikaan. Pitää pysäytellä ja palata etusivulle, ei jaksa sellaista kun mainoksia tulee kuitenkin niin usein iltapäivisin. Tällä läppärillä en ala katselemaan yhtään mitään, on sen verran pieni näyttö. 

Nelosen Pluto-TV taas pätkii nykyään ihan älyttömästi! Ja sielläkin pyöritetään koko ajan samoja jaksoja. Eilen yritin tuijotella huvikseni Dynastiaa. Monissa lapsuuden/nuoruuden sarjoissa taas ei ole tekstitystä ja en halua pitää ääntä niin suurella, että ymmärtäisin englanniksi. Kuulokkeista kuluu akku usein jo lempiohjelmia tuijottaessa. Pitäisi opetella taas lukemaan jotain iltaisin, nyt kun ei tarvitse enää valojakaan. Huomasin viikonloppuna, että enää ei ole yöllä ihan pilkkopimeää. Hyvin hämärää toki vielä 5-6 tuntia. En tykkää. 

Olisiko se lounaan aika. Tein aamulla taas ruokalistan koko viikolle, helpottaa suuresti elämää. Olin vain niin laiska, että vaihdoin vain muutaman päivän, joten lista on melkein sama. No, kunhan ei tarvitse asiaa enempää miettiä. Kaupassa ei tarvitsisi muuten enää tässä kuussa käydä, mutta leipä on lopussa. Huomiselle vielä on, jos keskiviikkona sitten. Huomenna voisi vähän aamulla ulkoilla ja jatkaa sitten tuohon suurimpaan, kaksioviseen kaappiin. Kaappiin, jossa on lankoja ja ompelujuttuja ja ja ja....😵.

Kuvat ovat vanhoja, mutta keväisiä. Yritän tyhjentää muistikorttiakin. Eh, pitääpä laittaa heti tuoreemmat pyöräilykilometrit sivupalkkiin 👉!

Pohdintoja elämästä I

Metsänpeitossa todellisuus hämärtyy, tunne on kuin siirtyisi rinnakkaistodellisuuteen, tuonpuoleiseen tai haltijoiden maailmaan. Metsänpeitossa ollaan nurinkurisessa todellisuudessa. Sieltä pois päästäkseen voi kokeilla kääntämällä vaatteet nurinpäin, vaihtamalla vasemman jalan sukka ja kenkä oikeaan jalkaan, ja oikean vasempaan. Omaan todellisuuteen voi onnistua kurkkaamaan omien jalkojen välistä, kumartumalla. Kokonaan takaisin omaan maailmaan päässee kävelemällä takaperin.

Välillä tuntuu kuin omassa elämässä olisin joutunut jonkinlaiseen metsänpeittoon. Metsänpeittoon ajautunut eläintä tai ihmistä ei huomata vaikka muut olisivat aivan vieressä. Hän näkee muut, mutta muut eivät näe eivätkä kuule häntä. Kuin olisi ilmaa heille. Metsänpeittoon joutunut saattaa tuntea jähmettyneensä paikoilleen. Tai harhailla löytämättä mitään tunnistettavaa paikkaa, kunnes havahtuu olevansa tutulla polulla. Jähmettynyttä, lähes pysähtynyttä on elämäni ollut nyt muutamia vuosia...

Viime kesänä eksyin hieman muutaman kerran metsään, mutta kuten joissakin kertomuksissa sanotaan, ei pelottanut ollenkaan. Olisin hyvinkin voinut jäädä sinne. Mutta kuten taas sananlaskussa sanotaan, kyllä routa porsaan kotiin ajaa, nälän tullessa lumous alkoi haihtua ja muu maailma alkoi taas kiiinostaa...

Katselin tikulta vanhoja kuvia ja melkein pystyin näkemään milloin elämäni alkoi muuttua varsin mustavalkoiseksi. Toki jatkuva huoli vanhemmista imi elämän kuin suppiloon, muu maailma hävisi ympäriltä kun ei jaksanut omaishoitajan elämässä keskittyä kuin "elossa pysymiseen", vanhemman kuin itsensäkin. Viimeisen vanhemman kuollessa, elämän tarkoitus sitten katosi kokonaan, ja putosin suppilon pohjaan. Ihan pohjalla kävin. Mmm... lyhyesti sanoen... maan pinnalle vihdoin pääsin.

Nyt kun on taas aika jolloin ihmisten ajassa on vanhettu vuodella, on alkanut tuntua, että tässäkö tämä sitten on, loppuelämä? Enkö voisi, todella voisi elää paremmin? Kun vuosia asuin vanhemman luona, en tarvinnut periaatteessa kuin päällä olevat vaatteet. Omistan nyt paljon sittenkun... -vaatteita ja tavaraa. Paljosta olen luopunut. Silloin aikanaan kahden vuoden sisään tyhjensin molempien vanhempien kodit ja edellisen kotini tavarat tähän nykyiseen. Paljon on silti vielä poistettavaa. 

Muistolaatikoita, vanhempiini ja lapsuuteeni liittyen, on nyt kolmen laatikon verran. Niiden vähennys saa nyt riittää. Olen poistanut huonoina hetkinä jo vähän liikaakin... Usein mietin keitä varten minä niitä säilytän? Minulla ei ole omia lapsia, sukulaisia taas ei tavaramme kiinnosta. Arkkuhautausta en halua ja krematorioon saa tavaraa ottaa mukaan vain hallitusti. Ympäristöystävällisiä, räjähtämättömiä ja hyvin palavia. Eli ei pirttikalustoa, mikroa eikä jääkaappia 😂. Syötävää saa ottaa vähän, josko sen tumman suklaan sujauttaisivat kouraan ennen arkun sulkemista... Menipä vakavaksi 👻 

Eli taas sitä muutosta kaipaan. Uutta alkua? Tai kaipaan sitä entistä elämää. Sitä kun oli edes suurimman osan aikaa tyytyväinen. Kävin tänä aamuna kakkosaamiaisella lähimetsän ja joen välissä. Aikaiset sunnuntaiaamut ovat sitten parhaita! Koiruudet ovat jo ulkoilleet ja muut vielä nukkuvat. Tuuli oli aika vilpoinen, joten kiikaroinut en oikeastaan paljoakaan. Evästelin, kuuntelin ja ihastelin keväistä luontoa! 

Tuumasin siinä, että on taas niin, että kaikkialla paitsi kotona, on ihanaa olla! Eikö sen kodin pidä olla se turvasatama? Paikka, jossa palautuu muun maailman tyrskyiltä? Minulla se on nyt toisinpäin. Enemmän kuin koskaan ennen tässä asuessa. Edellisessä asunnossa elämä ei ollut loppuvuosina yhtään parempaa, mutta siellä naapurit sentään olivat hiljaisempia, ainakin yrittivät. Tai onhan tässä pari hyvää naapuria, mutta loput ovatkin sitten ihan kaistapäitä. Tämä on hassu talo, kun seinänaapureita on enemmän kuin ne normi neljä...

Tuleepa taas pitkä postaus... jospa jatkan aiheesta toisen kerran. Nälkäkin alkaa olla. Tämä blogger on monella tapaa tyhmä, mutta yksi asia ärsyttää varsinkin. Nimittäin se, että väkerrät ulkoasua oikein huolella ja sitten mobiiliversiossa se on ihan tyhmän ja tylsän näköinen! Ainakin omalla kännyllä katsottuna. Fontitkaa yhtään sellaisia kuin valitsin. En tykkää!