Kaikenlaista ja vähän kaka-fileitä illalliseksi

Olen yrittänyt olla taas puuhakas. Telkusta ei tule tosiaan yhtään mitään mielekästä, joten olen nyt tällä viikolla opetellut sulkemaan sen, ja tekemään jotain muuta edes tunnin. Kasilta alkaa Wheeler dealer, jota jostain oudosta syystä tykkään katsoa. Suurin syy varmaan on Edd Chinassa, kätevä ja niin miellyttäväsilmäinen veikko. Selittää selvästi, mitään en ymmärrä, mutta viihdyn kuitenkin mainiosti yhdeksään saakka. Sen jälkeen tuijottelen Mentalistia. En tykkää pääosan esittäjästä, mutta muista tykkään. Vähän tulee kyllä samalla nuokuttua 😌. 

Eilen otin sitten sakset, suljin silmäni ja leikkasin. En toki koko aikaa silmät kiinni leikannut... Minulla on pari paitaa, jotka voisivat jo siirtyä eläkkeelle. Tämä riepulainen on ihan älyttömän vanha. Melkein voisin sanoa, että ajalta kun asuin vielä kotona, mutta tuskin sentään. Mutta ainakin 20v vanha. 

Niin lutuisen pehmeä, että millään en olisi raaskinut luopua. Mutta kun selkäpuoli alkoi muistuttaa jo hämähäkin seittiä. Päiväkin ihan kirjaimellisesti paistoi läpi. Leikkelin sen sitten luutuiksi. Saa nähdä raaskinko kuitenkaan käyttää muuhun kuin lasien pyyhkimiseen 😅. Kolmeen kokoon leikkelin. Parhaimmat, isot palat säästän vahinkoluutuina, kukkien kastelussa aina välillä kannun nokka pettää ja ruiskauttaa lattialle. Hihansuita voisi käyttää vaikka tiskatessa, ettei vesi valu kainaloon, thih!

Olisin mielellään ollut käymättä tässä kuussa enää kaupassa. Katselin sitten kasvavaa ostoslistaa, ja ajatus perjantaina ison repun kanssa kulkemisesta alkoi ärsyttämään. Olisi kiva välillä kulkea pienemmän, ihan laukun kera! Eikä myöskään tarvitsisi syöksyä heti kaupan jälkeen kotiin, kun kuitenkin ostan jääkaappiin laitettavia ruokia. Voisi vähän pyöräillä torilla käynnin jälkeen.

Kävin sitten tänä aamuna. Pitikin kurkata hävikkilaatikkoon. Voihan namimunkit! En nähnyt kuin namiset ja -40%, ja aivot menivät tilttiin ja kuola alkoi valumaan suusta. Näin vain itseni mussuttamassa näitä vapun aikaan kahvin kera 🤤. Söin viime viikonloppuna viimeiset herkut pakastimesta ja vannotin itseäni etten enää osta sinne mitään... puuh.

Eilen illalla liimailin muistokirjaani kaikenlaista sälää, mitä laatikoista löytyi. Hävitin vuosia sitten päiväkirjani, mutta leikkasin tiettyjä muistoja talteen. Tykkäsin älyttömästi tästä sarjakuvasta. En vain mitenkään muista sen nimeä. Oliko sama kuin englanniksi, Ziggy? Ei mitään mielikuvaa... Itse väritetty, ja reunojen sisällä pysytty 🤓.

Tein tosiaan viime viikoksi itselleni ruokalistan. Perjantaihin saakka vain tosin. Sunnuntaina olin niin laiska, että vaihdoin vain muutaman päivän ateriat, muuten olen syönyt samoja. Viime viikolla olin maanantailounaaksi olin merkittynyt tekeväni sosekeiton, jota söisin myös keskiviikkolounaaksi.  Illallisella olin keittänyt riisiä ja syönyt kana-fileitä. (Juu, en normaalisti syö kanaa, mutta joku aivosuttura iski kaupassa... mrh). Tiistaina lounaaksi söin edellisen päivän ylijääneestä riisistä (aina jää..) tehtyä riisipuuroa. Illalla sitten perunaa ja kala-fileitä.

Tällä viikolla päätin vaihtaa kanan ja kalan paikkaa. Laiskana pyyhkisin kana-sanasta ännän ja laittaisin ällän tilalle. Joku aivopieru taas pyöri päässä kun olin laittanut k-kirjaimen. Olin kai väsynyt, kun repesin ihan täysin lukiessani tänään, että maanantaina söin riisiä ja kaka-fileitä 💩!  Eikö se ollut joku sanonta, että samaa paskaa, mutta eri maustein 😂. Voi voi...

Maanantai?

Minusta tuntuu, että tänään on jo tiistai? Päivä on tuntunut kovin pitkältä... Heräsin kyllä taas aikaisin jonkun kolisteluun, olisiko kello ollut vähän yli viisi. Maanantaiaskareiden jälkeen sukelsin jälleen kaappeihin. Luulin, että olin käynyt läpi jo kolmannen kaapinkin, mutta ei! Vuorossa oli alusvaatehylly ja kausijemma. Eli nyt siellä lymyili vielä kesävaatteita. Vaihdoin niiden tilalle paksummat kalsongit ja yöpaidat. 

Olin vähän yllättynyt kun kaapin perältä löytyi iso pino t-paitoja. Kaupunki-, että kotona pidettäviä. Tai oikeastaan viimeistä työpaikkaa varten ostettuja. Olin pitkästä aikaa siistissä toimistotyössä, joten työnantaja ei tarjonnut työasua. En mitenkään kehdannut pitää leppoisaan oloon virittäytyneitä vanhoja paitoja, joten ostin uusia. Muutenkin jouduin uusimaan karderoopiani. Harmittaa suunnattomasti kun pesti olikin sitten lyhyempi kuin luulin. Nämä maailman hullut narsistit ja muut välinpitämättömät idiootit sekoittavat maailmaa, että kohta mihinkään ei voi luottaa, kohta kellään ei ole enää töitä...

Huvikseni laskin kaikki t-paitani. Lähes 40 kpl. Neljäkymmentä! Jo se sai puuskuttamaan, mutta sitten muistin, että varastossa on vielä ns. hellepaidat. Olisiko aika aloittaa kierrätys ja karsiminen näistä! Onneksi olen niin vilukissa, että voin vielä hyvinkin pitää t-paitaa puseroiden alla. Osassa paidoista on kaulus, joten pitää miettiä kokeileeko niitä sitten myöhemmin kun tarkenee ilman neulepaitaa. Joissakin on korkeampi kaulus, neuleissa siis. Villasukatkin muuttivat jo kaapin perälle, ne ovat jo liian kuumia. Niiden alla pitää aina olla puuvillaiset sukat.

Olen yrittänyt taas ottaa käyttöön toimistoaikataulun, eli hommata klo 8 -16.00. Tänään kuitenkin masu alkoi lounaan jälkeen kipuilla, joten oli pakko juoda kuppi lämmintä teetä ja pyöritellä itseä sohvalla kuin mitäkin lihavarrasta. Auttoi, mutta alkoi pahasti ramaisemaan, hyvä kun ei leuat menneet sijoiltaan 🥱. Piti lopettaa aivotyöskentely, koska väsyneenä teen kuitenkin huonoja päätöksiä. Pyyhin sitten kaappien ovia vielä vähän aikaa. Kovin antoisa ei ollut tämä päivä... Sain kuitenkin tuon kolmannenkin kaapin käytyä läpi. Sukkia myös on liikaa, niitäkin pitää ajan kanssa mielessä pyöritellä.

Katsoin eilen viimeisen jakson Erikoisryhmä Potsdamista, Areenasta. Nyt siellä ei ole minulle mitään mielenkiintoista sarjaa katseltavana. Hö. Katsomosta olen yrittänyt sarjoja katsella, mutta menee hermot niiden mainosten kanssa. Jostain syystä aina mainostauon jälkeen ääni ja kuva kulkee telkussani eri aikaan. Pitää pysäytellä ja palata etusivulle, ei jaksa sellaista kun mainoksia tulee kuitenkin niin usein iltapäivisin. Tällä läppärillä en ala katselemaan yhtään mitään, on sen verran pieni näyttö. 

Nelosen Pluto-TV taas pätkii nykyään ihan älyttömästi! Ja sielläkin pyöritetään koko ajan samoja jaksoja. Eilen yritin tuijotella huvikseni Dynastiaa. Monissa lapsuuden/nuoruuden sarjoissa taas ei ole tekstitystä ja en halua pitää ääntä niin suurella, että ymmärtäisin englanniksi. Kuulokkeista kuluu akku usein jo lempiohjelmia tuijottaessa. Pitäisi opetella taas lukemaan jotain iltaisin, nyt kun ei tarvitse enää valojakaan. Huomasin viikonloppuna, että enää ei ole yöllä ihan pilkkopimeää. Hyvin hämärää toki vielä 5-6 tuntia. En tykkää. 

Olisiko se lounaan aika. Tein aamulla taas ruokalistan koko viikolle, helpottaa suuresti elämää. Olin vain niin laiska, että vaihdoin vain muutaman päivän, joten lista on melkein sama. No, kunhan ei tarvitse asiaa enempää miettiä. Kaupassa ei tarvitsisi muuten enää tässä kuussa käydä, mutta leipä on lopussa. Huomiselle vielä on, jos keskiviikkona sitten. Huomenna voisi vähän aamulla ulkoilla ja jatkaa sitten tuohon suurimpaan, kaksioviseen kaappiin. Kaappiin, jossa on lankoja ja ompelujuttuja ja ja ja....😵.

Kuvat ovat vanhoja, mutta keväisiä. Yritän tyhjentää muistikorttiakin. Eh, pitääpä laittaa heti tuoreemmat pyöräilykilometrit sivupalkkiin 👉!

Pohdintoja elämästä I

Metsänpeitossa todellisuus hämärtyy, tunne on kuin siirtyisi rinnakkaistodellisuuteen, tuonpuoleiseen tai haltijoiden maailmaan. Metsänpeitossa ollaan nurinkurisessa todellisuudessa. Sieltä pois päästäkseen voi kokeilla kääntämällä vaatteet nurinpäin, vaihtamalla vasemman jalan sukka ja kenkä oikeaan jalkaan, ja oikean vasempaan. Omaan todellisuuteen voi onnistua kurkkaamaan omien jalkojen välistä, kumartumalla. Kokonaan takaisin omaan maailmaan päässee kävelemällä takaperin.

Välillä tuntuu kuin omassa elämässä olisin joutunut jonkinlaiseen metsänpeittoon. Metsänpeittoon ajautunut eläintä tai ihmistä ei huomata vaikka muut olisivat aivan vieressä. Hän näkee muut, mutta muut eivät näe eivätkä kuule häntä. Kuin olisi ilmaa heille. Metsänpeittoon joutunut saattaa tuntea jähmettyneensä paikoilleen. Tai harhailla löytämättä mitään tunnistettavaa paikkaa, kunnes havahtuu olevansa tutulla polulla. Jähmettynyttä, lähes pysähtynyttä on elämäni ollut nyt muutamia vuosia...

Viime kesänä eksyin hieman muutaman kerran metsään, mutta kuten joissakin kertomuksissa sanotaan, ei pelottanut ollenkaan. Olisin hyvinkin voinut jäädä sinne. Mutta kuten taas sananlaskussa sanotaan, kyllä routa porsaan kotiin ajaa, nälän tullessa lumous alkoi haihtua ja muu maailma alkoi taas kiiinostaa...

Katselin tikulta vanhoja kuvia ja melkein pystyin näkemään milloin elämäni alkoi muuttua varsin mustavalkoiseksi. Toki jatkuva huoli vanhemmista imi elämän kuin suppiloon, muu maailma hävisi ympäriltä kun ei jaksanut omaishoitajan elämässä keskittyä kuin "elossa pysymiseen", vanhemman kuin itsensäkin. Viimeisen vanhemman kuollessa, elämän tarkoitus sitten katosi kokonaan, ja putosin suppilon pohjaan. Ihan pohjalla kävin. Mmm... lyhyesti sanoen... maan pinnalle vihdoin pääsin.

Nyt kun on taas aika jolloin ihmisten ajassa on vanhettu vuodella, on alkanut tuntua, että tässäkö tämä sitten on, loppuelämä? Enkö voisi, todella voisi elää paremmin? Kun vuosia asuin vanhemman luona, en tarvinnut periaatteessa kuin päällä olevat vaatteet. Omistan nyt paljon sittenkun... -vaatteita ja tavaraa. Paljosta olen luopunut. Silloin aikanaan kahden vuoden sisään tyhjensin molempien vanhempien kodit ja edellisen kotini tavarat tähän nykyiseen. Paljon on silti vielä poistettavaa. 

Muistolaatikoita, vanhempiini ja lapsuuteeni liittyen, on nyt kolmen laatikon verran. Niiden vähennys saa nyt riittää. Olen poistanut huonoina hetkinä jo vähän liikaakin... Usein mietin keitä varten minä niitä säilytän? Minulla ei ole omia lapsia, sukulaisia taas ei tavaramme kiinnosta. Arkkuhautausta en halua ja krematorioon saa tavaraa ottaa mukaan vain hallitusti. Ympäristöystävällisiä, räjähtämättömiä ja hyvin palavia. Eli ei pirttikalustoa, mikroa eikä jääkaappia 😂. Syötävää saa ottaa vähän, josko sen tumman suklaan sujauttaisivat kouraan ennen arkun sulkemista... Menipä vakavaksi 👻 

Eli taas sitä muutosta kaipaan. Uutta alkua? Tai kaipaan sitä entistä elämää. Sitä kun oli edes suurimman osan aikaa tyytyväinen. Kävin tänä aamuna kakkosaamiaisella lähimetsän ja joen välissä. Aikaiset sunnuntaiaamut ovat sitten parhaita! Koiruudet ovat jo ulkoilleet ja muut vielä nukkuvat. Tuuli oli aika vilpoinen, joten kiikaroinut en oikeastaan paljoakaan. Evästelin, kuuntelin ja ihastelin keväistä luontoa! 

Tuumasin siinä, että on taas niin, että kaikkialla paitsi kotona, on ihanaa olla! Eikö sen kodin pidä olla se turvasatama? Paikka, jossa palautuu muun maailman tyrskyiltä? Minulla se on nyt toisinpäin. Enemmän kuin koskaan ennen tässä asuessa. Edellisessä asunnossa elämä ei ollut loppuvuosina yhtään parempaa, mutta siellä naapurit sentään olivat hiljaisempia, ainakin yrittivät. Tai onhan tässä pari hyvää naapuria, mutta loput ovatkin sitten ihan kaistapäitä. Tämä on hassu talo, kun seinänaapureita on enemmän kuin ne normi neljä...

Tuleepa taas pitkä postaus... jospa jatkan aiheesta toisen kerran. Nälkäkin alkaa olla. Tämä blogger on monella tapaa tyhmä, mutta yksi asia ärsyttää varsinkin. Nimittäin se, että väkerrät ulkoasua oikein huolella ja sitten mobiiliversiossa se on ihan tyhmän ja tylsän näköinen! Ainakin omalla kännyllä katsottuna. Fontitkaa yhtään sellaisia kuin valitsin. En tykkää!

Hei, nyt puuhataan

Olen vihdoin saanut käyntiin karsimis/siivousurakkani. Olen ihan odottanut oikeaa mielentilaa, muuten siitä ei tule mitään, siirtelen vain tavaroita paikasta A paikkaan B. Sitten olen ihan pöyhkeänä, kun olen ollut ahkera... ja pöh!

Nyt on ollut tähdet ja planeetat kohdillaan, ja järkeä päässä tarpeeksi. Sellainen sopivan rauhallinen mielentila myös. Olen noita kaappeja käynyt niin usein läpi, että siellä aina joku ärsyttää joka kerta. Nyt yhtäkkiä tuli sellainen olo, että miksi hilloan tätäkin tavaraa, miksi kuljetan sitä asunnosta toiseen ja laitan sen kuitenkin vain kaappiin? Kuinkahan vanha tämäkin on, milloin se on ollut viimeksi esillä, tai jotenkin käytössä? Voi, haloo hamsteria taas.

Nyt pysähdyin yhden lämpötuikkuesineen kanssa. Siihen mahtuu useampi tuikku kerralla tuikkimaan. Mutta milloin polttaisin useampaa kuin yhtä tuikkua samaan aikaan? Jo yksi tuikku tuottaa tuoksua, että haistan sen, saati sitten useampi. Sekään ei niin terveellistä ole. Saati sitten hajustetut kynttilät... (https://www.hengitysliitto.fi/elamanlaatu-ja-hyvinvointi/saa-ja-ilmanlaatu/pienhiukkaset/polta-kynttiloita-harkiten/) Joten kiertoon lähti se, poltelkoon hän, jonka keuhkot sen kestää. Kiertoon lähti myös yksi koriste-esine, joka on viettänyt aikaansa kaapissa jo kaksi vuotta. Hyvää elämää uuteen kotiin, heippa!

Vaatteiden kanssa jatkan samaa pyöristystä kuin ennenkin. Eli aina pesun jälkeen se muuttaa toiseen hyllyyn. Vähitellen tulee käytettyä koko hyllyllinen ja ne, jotka joutuvat aina valituksi viimeiseksi, joutuvat tarkkailtavaksi. Tulee mieleen kummasti omat lapsuusajat liikuntatunnit, vain yhdessä lajissa minut valittiin ensimmäisten joukossa, muulloin olin viimeisten vierellä. 

Olen edistynyt, koska kaikki mahtuvat jo hyvin kahteen hyllyyn. Nyt siirsin ongelmavaatteetkin käytyjen rinnalle, mutta näkösälle, pino on tokahyllyn etuvasemmalla. Toki alimmaisena on pari puseroa, joita käytän harvoin, ovat kovin tiheäkankaisia, eli lämpimiä. Enimmäkseen käytössä talvisin, mutta koska en enää pidä niin mustasta, ovat ne jääneet nyt käyttämättä.

ennen ja jälkeen pyyhkimisen

Tuossa ei todellakaan ole kaikki vaatteeni 😂! Siinä on vain kotivaatteet, lumppurat. Plus kalsongit, niitä on kyllä liikaa. Ns. kaupunkivaatteet ovat hengareissa. Niitäkin olen kierrättänyt kaapeissa. Pestyt asustavat nyt hyllyllä toisessa kaapissa. Jäljellä testattavia on enää ne vieläkin paremmat Seppälät, juhlavaatteet. Missä niitä kokeilee? Voisi tietenkin testailla kotona, leikkiä juhlia, mutta sitten ne pitäisi pestä, haluaisin pestä niitä mahdollisimman vähän, että pysyvät hyvinä. 

Muutama ns. juhlavaate on kyllä aika vanha. Joka kerta niitä katsellessa ärtymyspiikki nousee tuhanteen. Miksi en voi luopua niistä? En ole valinnut niitä päälleni kertaakaan täällä(kään) asumisen aikana! Ärrinpurrin. Pitäisi vain ottaa ja panna pois! Ja hiljentää se pieni ääni päässä, että mutta jos joskus on taas muotia tai mitä jos haluatkin sitä käyttää... Shuuutup!

Olen käynyt nyt jo kolme kaappia läpi, joten päätin kierrättää pakastimesta itse tekemäni kaakunpalasen! Rinnalle kippasin vaniljajäätelöä. Kummatkin sulivat suloiseksi suihkussa käydessäni. 

Muutoksia

Lyhyesti sanottuna, kyllästyin. Hermostuin siihen tuhatpäiseen liikenteeseen. Vaihdoin kaiken, paitsi sisällön. Ei jaksa selitellä kaikkea uudestaan. Mietin kyllä vahvasti ihan uutta blogia, ja teinkin sen, mutta... Sillä oli kuitenkin hyvä harjoitella uutta ulkoasua. Että voikin yhden, kahden merkin avulla saada koko ulkoasun sekaisin. Päästelin kaikenlaisia ääniä kun en saanut taustaa sopivan väriseksi ja fonttia sopivan kokoiseksi. Yksi pieni täppi taustaongelmiin ja fontista jäänyt px pois. Tulipa taas kerrattua html-kieltäkin 😜.

Ehkä tänne eksyy vanhoja lukijoita ja ihmettelee blogin nimeä ja minun uutta nimimerkkiä. Nimimerkin muutin, koska välillä sekoitun selvästi aiemmin bloganneeseen Tiiuun. En hänestä tiennyt, mutta joku sitä joskus kysyi. Tiiuhan ei ole minun oikea nimi ollenkaan. Sen tulin valinneeksi... hitsit, en enää muista itsekään, jotenkin se oli sekoitus yhdennestä toista hetkestä, vanhasta kananmunamitasta ja hoonosta ruotsista.... No, nyt leikin tekoälyn kanssa ja löysin sanan, joka on saamea ja tarkoittaa lintua, Lidnu. Tykästyin kun tykkään nykyään linnuista oikein paljon.

Blogin nimen selvennän lyhyesti myös, myöhemmin siitä lisää:

Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi.

Sunnuntain aamupölinät

Väsyttää. Tai laiskottaa. En oikein erota kun niin väsyttää 🥱. Eilisen pysyttelin sisällä kun jalkoja niin väsytti pitkistä pyöräilyretkistä. Olen muutenkin yrittänyt hommata kaikenlaista. Olen nukkunut taas huonosti, enkä ole oikein tiennyt miksi. Nyt löysin ainakin yhden syyn siihen, liikaa peittoja. Illalla makkari tuntuu viileältä ja peiton alle pujahtaessa palelee, joten kerään kivan pinon ihanan painavia peittoja päälle. Kun lämpö leviää peiton alla ojentaudun hiljalleen ihan tikkusuoraksi oikealle kyljelle (paras asento suolistolle) ja nukahdan. 

Herään usein pissille parin tunnin päästä ja vielä silloin on viileää. Aamuyöstä sitten olen hehkuttanut makkarin jo niin lämpimäksi, että peittoja on liikaa. En vain jotenkin puoliunissani tajua sitä, ajattelen vain, että jos otan yhden peiton pois, herään siihen kun palelee. Torvelo. Sitten aamuyöstä kun olen aikani pyörinyt ja ähkinyt tarpeeksi, pääsen sen verran hereille, että tajuan kuoria peittosipuliani. Nyt olen kuitenkin tajunnut jättää yhden paksumman lisäpeiton pois. Tilalla on pari ohuen ohutta, päällimmäisen osaan pyyhkäistä päältäni jo osin nukuksissani. 

Aah, viime yönä nukuinkin niin sikeästi, että olo oli aamulla varsin hömelö 🐌. Piti ensin miettiä, että pitäisi liikahtaa ja sitten vasta liikahtaa... Vasta jälkeen runsaan aamiaisen ja kahden kupillisen teetä, pystyi liikuttamaan itseä ajattelematta, ja ajattelemaan ilman ajatusta ajattelusta.

Harmittaa vain kun kuvittelin meneväni rantaan aikaisin kakkosaamiaiselle. Aurinko paistaa, eikä tuule paljoa. Mutta kun jo ajatus pukemisesta uuvutti, päätin kerrankin nauttia rennosta ja veltosta olostani, enkä yrittänytkään piristyä. Eiköhän niitä aurinkoisia aamuja vielä tule, menen sitten... 

Blogini on ollut nyt auki vajaa vuorokauden ja alla saalis. Ei jaksa nyt välittää, vielä on ylirento olo. Talo on vielä yhtä pesukoneen jurnutusta lukuunottamatta hiljainen... Miltähän maistuisi aamunokoset sohvalla 😴.

Ohjasiko botti sinut tänne?

Olen tässä pitänyt blögiä kiinni kun alkoi ärsyttämään tuo bottitulva oikein kunnolla. Monet bloginpitäjät ihmettelivät tässä joku aika sitten, että botit haravoivat blogejaan. Nyt taisin löytää ainakin yhden syyn siihen. Parhaiten viittaavat URL-osoitteet -kohdassa näkyy nykyään että useimmat lukijat tulisivat yhdestä blogista. Linkit näyttävät kuin tulisivat oikeista postauksista tai jopa kommenttilootista. Näinhän tuskin on, sillä niitä tulee kymmeniä päivässä, jopa satoja viikossa. En nyt laita tähän blogin nimeä, koska on kuitenkin syytön tähän rumbaan. 

Eli lyhyesti sanottuna yrittävät houkutella napsuttelemaan niitä linkkejä. Ehkä kopioin alussa linkin uteliaisuuttani, mutta nyt pysyn niistä kaukana! Jotain hämäränkauppaa tässä on, koska ei sitä huvikseen tehdä, joku hyöty siitä on. Ne voivat johtaa saastuneille sivuille, tai sitten klikkauksilla tienataan rahaa. Kuin huijaussoitoillakin. 

Googlen analytics pitäisi näyttää oikeat luvut, mutta kuulemma botit ovat oppineet huijaamaan sitäkin. Ärsyttää kun pitää olla varovainen kaikessa, omassa elämässä että "virtuaalimaailmassakin". Kommentointilootani on vielä pysynyt "puhtaana", mutta saas nährä senkin suhteen... Pidän nyt blogini auki. Ainakin siihen saakka kun eivät ala ihan häiriköimään ja tunge lonkeroitaan oikeaan elämääni. Tosin tämä läppäri ja kännykin ovat alkaneet oudosti "värisemään", näyttö siis. Kaikki elektroniikka kiertoon ja korpeen asumaan!

Se hyöty tässä on, että olen innostunut taas pyöräilemään oikein kunnolla, tälläkin viikolla on jo 60 km hinkattu pyörän penkkiä! Rakkaassa metsässänikin olen jo vieraillut. Ihan tippa linssissä yritin eväitäni nieleskellä... Oli niin epätodellinen olo, olenko oikeasti tässä kivellä istumassa, vai onko tämä vain unta? Koko lumisen talven olen tätä odotellut! 

Märkää monin paikoin vielä on. Metsäreissun tein yhtenä pakkasaamuna, hyvä oli polkea savipohjallakin. Äkkiä se huurre kuitenkin suli auringonvalossa ja takaisin polkiessa oli aika raskasta. Pitää vielä vähän aikaa odotella ennen kuin uudestaan menen... 

Eiköhän tässä ole taas jaariteltu ihan tarpeeksi. Hyviä kevätkelejä itse kullekin! 🌞

Sunnuntai, vaikko jo maanantai?

Vähän hämmentää nämä pitkät pyhät, elin jo eilen sunnuntaita. Aurinkoisia aamuja on ollut, joten olen päässyt jo käymään kakkosaamiaisella järven rannalla. Leivosen kuulin aikaisemmin, oliko nyt viime viikolla, mutta nyt yksinäinen mustarastaskin ilmoitteli itsestään perjantaiaamuna. Mikäpä siinä oli istuskellessa auringon paisteessa, kuunnella ja mutustella. Kello oli vasta vähän yli kahdeksan. Pitkään olen tuosta hetkestä haaveillut ja vihdoin sain sen aikaiseksi. Kaiho ihan metsän keskelle on voimakas myös. Taitanee olla vielä liian märkää... 

Pidin blogin suljettuna muutaman päivän kun bottiparvi tuntuu viihtyvän hyvin sivuillani. Kävijämäärät ovat vähän huolestuttavia, kun eivät ne tuota huvikseen kuitenkaan tee. Alla viimeisen viikon tulos, vaikkakin blogini on ollut monta päivää kiinni... Tavallisesti täällä ei monikaan käy. Vai pitäisikö vierailijoista olla kiitollinen 🙃 ¿

Eivätkä nuo kävijät ole noista maista oikeasti, lähtöpaikan pystyy helposti väärentämään. Ei tuo Suomesta vierailukaan pidä paikkaansa. Ei tarvitse kuin tarkistaa asia Googlen Analyticsistä, se ei laske botteja. Siellä kävijäluku on vain muutama...

Alla 30 päivän saalis. Kaikkihan paheni kun asensin sen tykkäysjutun. Prkl. Ärsyttää vieläkin. Olo kuin joku ohimennen aina kokeilisi onko asunnon ovi auki... Kommentointi pysyy kiinni,ainakin jonkinaikaa, sinne ne kuulemma eniten yrittävät "murtautua", päästä levittämään kaikenlaista şaastaa. Haistakoon ɷ 🌪 .

Olen hämäillyt mieltäni nyt pari päivää ahmimalla mielikuvitusmaailmoja. Taas on tuijoteltu tarjolla olevia taruja sormuksista ja tylyista pahkoista. Hiekkaista dyyniäkin tuijottelin eka kertaa kokonaan. Tosin kaikkia näitä pikakelauksella väkivaltaisten kohtien ohi, turhaa minä niillä mieltäni enempää härnäilen. Ne on nähty ja huonoksi katseltavaksi todettu. 

Tänä aamunakin kävin hieman pyörääni ulkoiluttamassa. Olin vain niin myöhään liikkeellä, että kovin omiin ajatuksiin en voinut vaipua, muitakin ihmisiä oli liikkeellä, väistellä sai. Eilen vielä tuntui, että paluu todellisuteen voi olla hämmentävää kaikenlaisesta mielikuvitusmaailmasta, unetkin kun ovat olleet vilkkaita, mutta onhan tässä muu maailma palannut mieleen kun uutisia on pitänyt vähän kurkkia. Pitäydyn vielä kuitenkin vain Teksti-TV:n anneissa ja radion hiljaisissa muminoissa. Ehkä huomenna kello kuuden uutiset netin kautta, pikakelausta harrastan sielläkin. Tosin Areena antaa vain hyppiä, ei kelata tasaiseen tahtiin. Hö, miksi!