sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Pohdintoja elämästä I

Metsänpeitossa todellisuus hämärtyy, tunne on kuin siirtyisi rinnakkaistodellisuuteen, tuonpuoleiseen tai haltijoiden maailmaan. Metsänpeitossa ollaan nurinkurisessa todellisuudessa. Sieltä pois päästäkseen voi kokeilla kääntämällä vaatteet nurinpäin, vaihtamalla vasemman jalan sukka ja kenkä oikeaan jalkaan, ja oikean vasempaan. Omaan todellisuuteen voi onnistua kurkkaamaan omien jalkojen välistä, kumartumalla. Kokonaan takaisin omaan maailmaan päässee kävelemällä takaperin.

Välillä tuntuu kuin omassa elämässä olisin joutunut jonkinlaiseen metsänpeittoon. Metsänpeittoon ajautunut eläintä tai ihmistä ei huomata vaikka muut olisivat aivan vieressä. Hän näkee muut, mutta muut eivät näe eivätkä kuule häntä. Kuin olisi ilmaa heille. Metsänpeittoon joutunut saattaa tuntea jähmettyneensä paikoilleen. Tai harhailla löytämättä mitään tunnistettavaa paikkaa, kunnes havahtuu olevansa tutulla polulla. Jähmettynyttä, lähes pysähtynyttä on elämäni ollut nyt muutamia vuosia...

Viime kesänä eksyin hieman muutaman kerran metsään, mutta kuten joissakin kertomuksissa sanotaan, ei pelottanut ollenkaan. Olisin hyvinkin voinut jäädä sinne. Mutta kuten taas sananlaskussa sanotaan, kyllä routa porsaan kotiin ajaa, nälän tullessa lumous alkoi haihtua ja muu maailma alkoi taas kiiinostaa...

Katselin tikulta vanhoja kuvia ja melkein pystyin näkemään milloin elämäni alkoi muuttua varsin mustavalkoiseksi. Toki jatkuva huoli vanhemmista imi elämän kuin suppiloon, muu maailma hävisi ympäriltä kun ei jaksanut omaishoitajan elämässä keskittyä kuin "elossa pysymiseen", vanhemman kuin itsensäkin. Viimeisen vanhemman kuollessa, elämän tarkoitus sitten katosi kokonaan, ja putosin suppilon pohjaan. Ihan pohjalla kävin. Mmm... lyhyesti sanoen... maan pinnalle vihdoin pääsin.

Nyt kun on taas aika jolloin ihmisten ajassa on vanhettu vuodella, on alkanut tuntua, että tässäkö tämä sitten on, loppuelämä? Enkö voisi, todella voisi elää paremmin? Kun vuosia asuin vanhemman luona, en tarvinnut periaatteessa kuin päällä olevat vaatteet. Omistan nyt paljon sittenkun... -vaatteita ja tavaraa. Paljosta olen luopunut. Silloin aikanaan kahden vuoden sisään tyhjensin molempien vanhempien kodit ja edellisen kotini tavarat tähän nykyiseen. Paljon on silti vielä poistettavaa. 

Muistolaatikoita, vanhempiini ja lapsuuteeni liittyen, on nyt kolmen laatikon verran. Niiden vähennys saa nyt riittää. Olen poistanut huonoina hetkinä jo vähän liikaakin... Usein mietin keitä varten minä niitä säilytän? Minulla ei ole omia lapsia, sukulaisia taas ei tavaramme kiinnosta. Arkkuhautausta en halua ja krematorioon saa tavaraa ottaa mukaan vain hallitusti. Ympäristöystävällisiä, räjähtämättömiä ja hyvin palavia. Eli ei pirttikalustoa, mikroa eikä jääkaappia 😂. Syötävää saa ottaa vähän, josko sen tumman suklaan sujauttaisivat kouraan ennen arkun sulkemista... Menipä vakavaksi 👻 

Eli taas sitä muutosta kaipaan. Uutta alkua? Tai kaipaan sitä entistä elämää. Sitä kun oli edes suurimman osan aikaa tyytyväinen. Kävin tänä aamuna kakkosaamiaisella lähimetsän ja joen välissä. Aikaiset sunnuntaiaamut ovat sitten parhaita! Koiruudet ovat jo ulkoilleet ja muut vielä nukkuvat. Tuuli oli aika vilpoinen, joten kiikaroinut en oikeastaan paljoakaan. Evästelin, kuuntelin ja ihastelin keväistä luontoa! 

Tuumasin siinä, että on taas niin, että kaikkialla paitsi kotona, on ihanaa olla! Eikö sen kodin pidä olla se turvasatama? Paikka, jossa palautuu muun maailman tyrskyiltä? Minulla se on nyt toisinpäin. Enemmän kuin koskaan ennen tässä asuessa. Edellisessä asunnossa elämä ei ollut loppuvuosina yhtään parempaa, mutta siellä naapurit sentään olivat hiljaisempia, ainakin yrittivät. Tai onhan tässä pari hyvää naapuria, mutta loput ovatkin sitten ihan kaistapäitä. Tämä on hassu talo, kun seinänaapureita on enemmän kuin ne normi neljä...

Tuleepa taas pitkä postaus... jospa jatkan aiheesta toisen kerran. Nälkäkin alkaa olla. Tämä blogger on monella tapaa tyhmä, mutta yksi asia ärsyttää varsinkin. Nimittäin se, että väkerrät ulkoasua oikein huolella ja sitten mobiiliversiossa se on ihan tyhmän ja tylsän näköinen! Ainakin omalla kännyllä katsottuna. Fontitkaa yhtään sellaisia kuin valitsin. En tykkää!

perjantai 24. huhtikuuta 2026

Hei, nyt puuhataan

Olen vihdoin saanut käyntiin karsimis/siivousurakkani. Olen ihan odottanut oikeaa mielentilaa, muuten siitä ei tule mitään, siirtelen vain tavaroita paikasta A paikkaan B. Sitten olen ihan pöyhkeänä, kun olen ollut ahkera... ja pöh!

Nyt on ollut tähdet ja planeetat kohdillaan, ja järkeä päässä tarpeeksi. Sellainen sopivan rauhallinen mielentila myös. Olen noita kaappeja käynyt niin usein läpi, että siellä aina joku ärsyttää joka kerta. Nyt yhtäkkiä tuli sellainen olo, että miksi hilloan tätäkin tavaraa, miksi kuljetan sitä asunnosta toiseen ja laitan sen kuitenkin vain kaappiin? Kuinkahan vanha tämäkin on, milloin se on ollut viimeksi esillä, tai jotenkin käytössä? Voi, haloo hamsteria taas.

Nyt pysähdyin yhden lämpötuikkuesineen kanssa. Siihen mahtuu useampi tuikku kerralla tuikkimaan. Mutta milloin polttaisin useampaa kuin yhtä tuikkua samaan aikaan? Jo yksi tuikku tuottaa tuoksua, että haistan sen, saati sitten useampi. Sekään ei niin terveellistä ole. Saati sitten hajustetut kynttilät... (https://www.hengitysliitto.fi/elamanlaatu-ja-hyvinvointi/saa-ja-ilmanlaatu/pienhiukkaset/polta-kynttiloita-harkiten/) Joten kiertoon lähti se, poltelkoon hän, jonka keuhkot sen kestää. Kiertoon lähti myös yksi koriste-esine, joka on viettänyt aikaansa kaapissa jo kaksi vuotta. Hyvää elämää uuteen kotiin, heippa!

Vaatteiden kanssa jatkan samaa pyöristystä kuin ennenkin. Eli aina pesun jälkeen se muuttaa toiseen hyllyyn. Vähitellen tulee käytettyä koko hyllyllinen ja ne, jotka joutuvat aina valituksi viimeiseksi, joutuvat tarkkailtavaksi. Tulee mieleen kummasti omat lapsuusajat liikuntatunnit, vain yhdessä lajissa minut valittiin ensimmäisten joukossa, muulloin olin viimeisten vierellä. 

Olen edistynyt, koska kaikki mahtuvat jo hyvin kahteen hyllyyn. Nyt siirsin ongelmavaatteetkin käytyjen rinnalle, mutta näkösälle, pino on tokahyllyn etuvasemmalla. Toki alimmaisena on pari puseroa, joita käytän harvoin, ovat kovin tiheäkankaisia, eli lämpimiä. Enimmäkseen käytössä talvisin, mutta koska en enää pidä niin mustasta, ovat ne jääneet nyt käyttämättä.

ennen ja jälkeen pyyhkimisen

Tuossa ei todellakaan ole kaikki vaatteeni 😂! Siinä on vain kotivaatteet, lumppurat. Plus kalsongit, niitä on kyllä liikaa. Ns. kaupunkivaatteet ovat hengareissa. Niitäkin olen kierrättänyt kaapeissa. Pestyt asustavat nyt hyllyllä toisessa kaapissa. Jäljellä testattavia on enää ne vieläkin paremmat Seppälät, juhlavaatteet. Missä niitä kokeilee? Voisi tietenkin testailla kotona, leikkiä juhlia, mutta sitten ne pitäisi pestä, haluaisin pestä niitä mahdollisimman vähän, että pysyvät hyvinä. 

Muutama ns. juhlavaate on kyllä aika vanha. Joka kerta niitä katsellessa ärtymyspiikki nousee tuhanteen. Miksi en voi luopua niistä? En ole valinnut niitä päälleni kertaakaan täällä(kään) asumisen aikana! Ärrinpurrin. Pitäisi vain ottaa ja panna pois! Ja hiljentää se pieni ääni päässä, että mutta jos joskus on taas muotia tai mitä jos haluatkin sitä käyttää... Shuuutup!

Olen käynyt nyt jo kolme kaappia läpi, joten päätin kierrättää pakastimesta itse tekemäni kaakunpalasen! Rinnalle kippasin vaniljajäätelöä. Kummatkin sulivat suloiseksi suihkussa käydessäni.