Joka päivä?

Olen liikaa roikkunut kännykällä ja/tai hiiri kourassa. Etsinyt luettavaa, ajatuksia muualle kuin omaan todellisuuteen. Perjantaina join ahdistukseen koko viinipullollisen (pienehkö pullo 0,75 l). Tarkoitus oli ihan humaloitua, kadota syvemmälle omaan kuplaan kun iltaisin on vielä pimeääkin. 

Edellisestä kerrasta on aikaa. Join sen syönnin päälle, joten syy miksen haluamallani tavalla humaltunut, saattoi johtua syömisestä. Olisin halunnut olla hiprakassa, hihitellä, rentoutua. Mutta lojuin vain sohvalla ja tuijottelin telkkua. Rentouduin kyllä kun simahtelin siinä loikoillessa, sänkyyn, peiton alle, kömmin jo puoli kymmeneltä 🙈. Plyäh, tylsä keskiaikainen eukko.

Lauantaina alkoi jo tympimään oma saamattomuus ja tylsyys. Mieli odottaa jo kummasti kevättä. Olen alkanut jo hämmästyä välillä aamuisin ulos katsoessani että ai, siellä on vielä lunta. Samaa tapahtuu syksyisin, ai, eikö siellä ollutkaan lunta? Minulla on aina ollut tämä outo vika ennen kuin oikeaa muutosta ulkona tapahtuu. 

Päivitin sivupalkin tietoja, painoa en ole uskaltanut mitata, olen kuitenkin lihonut. Paljon suolaistakin olen syönyt. Ehkä perjantaina sitten. Talvipyörässä ei ole mittaria, joten sen mittaus pysyy nollilla. Eikä tule muutenkaan paljoa pyöräiltyä nyt, kauppaan ja kirjastoon pääasiassa.

Lauantaina vaihdoin jo parin kukan pintamullat, ja eilen loput. Mylläsin viime vuonna lähes kaikki kukat läpi, raastoin kuivuneet juuret ja istutin uudestaan, joten tänä vuonna raaputtelin vain pintamullat pois, ja uutta tilalle. Limoviikuna näytti kyllä ihan hyvältä, paremmalta kuin vuosiin, mutta tykkäsi kai huonoa kun leikkelin kuivia oksia pois, alkoi tiputtamaan lehtiä, on kohta kalju.

Kävin läpi viime viikolla kirjanmerkkilistaani ja löysin muutaman enkunkieliset blogin. Siellä kokeiltiin itsensä aktivoimista kirjoittamalla joka päivä tekemisiään blogiin, viikon ajan. Vähän kuin pitää olla jotain raportoitavaa!  Pitäisikö kokeilla, auttaisikohan se 🙄, saisinko sopivasti henkistä potkua persiiseen 🤔.

Takaisin oikealle polulle

Missä oli helmikuu? Mitä... mitä... Se meni jotenkin... horteessa. Vaivuin taas itseinhoon, kuopan pohjalle, oman surkuttelun suohon... Lueskelin tuossa kalenteria (muuten en tietäisi ollenkaan mitä olen tehnyt), ja aika rutiinilla on menty. Vakihommat ja thats it. Kovasti ollut pakkasia kyllä. Tavallisesti rakastan niitä, mutta nyt on ollut myös tuulettomia päiviä, joten ilma on ollut no, huonolaatuista. Olen paljon ollut sisällä, se taas saa mielen vieläkin matalammaksi. Jospa nyt saisi itsensä taas ylös ojasta, kiipeäisi sinne oikealle polulle. 

Summasin aamulla viime kuun tulot ja menot. Ruoka yms. jäivät alle suunnitellut, hienoa. Mutta muuten meni tavallista enemmän rahaa. Liian moni lasku sijoittui viime kuulle, tässä kuussa taas ei ole muita kuin asumis- ja kännykulut. Yllätyskuluna tuli tietenkin tuo henkkareiden hankinta. Eihän kampaajalla olisi ollut pakko käydä, mutta henkistä tarvetta sille oli. Kävin tammikuussa kahvilla pitemmän pyöräretken varrella. Paikassa oli myös yksi ryhmä ja kahvilan myyjä luuli ensin, että kuulun tuohon ryhmään. Istumaan päästyäni katselin ryhmää, eläkeläisnaisia, eikä mitään juuri eläkkeelle päässeitä... Kirpaisi, ja lujaa 😭. Oma eläkeikä on vasta kymmenen vuoden päässä. Olisiko aika katsoa peiliin... Kampaaja oli sitä mieltä, että olen nyt nuoremman näköinen. 

Katselin tässä yhtenä päivänä kännykän kuvia. Tuli valtaisa kaiho metsää! Sinne marjametsääni. Sinne ei pääse nyt kuin suksilla. Kävelemään kun nyt menisit, saisit varmaan suksisauvoista vähintään nilkkoihin. Luultavasti löytäisit itsesi nokallaan lumihangessa... Tänä aamuna sain itseni ulos ja työnnyin läheiseen pikkuruiseen metsään. Ihanan hiljaista oli, pieni lintu vain ilmoitti olostaan. Häiritsevää oli korvieni humina, tai korkea piipaus. Niska taitaa olla ihan jumissa...

Eli nyt olisi hyvä hetki alkaa taas kohentamaan sitä kuntoa, että jaksaa ensinnäkin polkea kymmenen kilometriä, tallustella sitten tunteja ja taas polkea takaisin. Vielä on onneksi aikaa, maassa on lunta ja routaa varmaan saman verran. Menee aikansa kun metsäkin taas kuivuu. Että tekisi mieli uusia kenkiä, nykyiset eivät ole enää vedenpitävät. Mutta ei. Nyt ollaan kukkaronnyörit tiukasti kiinni ainakin tämän kuun. Sämpylöistä tuli kyllä ihan kivan makuisia, voisinpa ihan innostua leipomisesta, jospa uunissa saisin tehtyä muutakin kuin pitsaa... Eilen aloitin kukkien multauspuuhat. Saniainen sai jo uutta niskaansa. On se sitten niin söpö!