Takaisin oikealle polulle

Missä oli helmikuu? Mitä... mitä... Se meni jotenkin... horteessa. Vaivuin taas itseinhoon, kuopan pohjalle, oman surkuttelun suohon... Lueskelin tuossa kalenteria (muuten en tietäisi ollenkaan mitä olen tehnyt), ja aika rutiinilla on menty. Vakihommat ja thats it. Kovasti ollut pakkasia kyllä. Tavallisesti rakastan niitä, mutta nyt on ollut myös tuulettomia päiviä, joten ilma on ollut no, huonolaatuista. Olen paljon ollut sisällä, se taas saa mielen vieläkin matalammaksi. Jospa nyt saisi itsensä taas ylös ojasta, kiipeäisi sinne oikealle polulle. 

Summasin aamulla viime kuun tulot ja menot. Ruoka yms. jäivät alle suunnitellut, hienoa. Mutta muuten meni tavallista enemmän rahaa. Liian moni lasku sijoittui viime kuulle, tässä kuussa taas ei ole muita kuin asumis- ja kännykulut. Yllätyskuluna tuli tietenkin tuo henkkareiden hankinta. Eihän kampaajalla olisi ollut pakko käydä, mutta henkistä tarvetta sille oli. Kävin tammikuussa kahvilla pitemmän pyöräretken varrella. Paikassa oli myös yksi ryhmä ja kahvilan myyjä luuli ensin, että kuulun tuohon ryhmään. Istumaan päästyäni katselin ryhmää, eläkeläisnaisia, eikä mitään juuri eläkkeelle päässeitä... Kirpaisi, ja lujaa 😭. Oma eläkeikä on vasta kymmenen vuoden päässä. Olisiko aika katsoa peiliin... Kampaaja oli sitä mieltä, että olen nyt nuoremman näköinen. 

Katselin tässä yhtenä päivänä kännykän kuvia. Tuli valtaisa kaiho metsää! Sinne marjametsääni. Sinne ei pääse nyt kuin suksilla. Kävelemään kun nyt menisit, saisit varmaan suksisauvoista vähintään nilkkoihin. Luultavasti löytäisit itsesi nokallaan lumihangessa... Tänä aamuna sain itseni ulos ja työnnyin läheiseen pikkuruiseen metsään. Ihanan hiljaista oli, pieni lintu vain ilmoitti olostaan. Häiritsevää oli korvieni humina, tai korkea piipaus. Niska taitaa olla ihan jumissa...

Eli nyt olisi hyvä hetki alkaa taas kohentamaan sitä kuntoa, että jaksaa ensinnäkin polkea kymmenen kilometriä, tallustella sitten tunteja ja taas polkea takaisin. Vielä on onneksi aikaa, maassa on lunta ja routaa varmaan saman verran. Menee aikansa kun metsäkin taas kuivuu. Että tekisi mieli uusia kenkiä, nykyiset eivät ole enää vedenpitävät. Mutta ei. Nyt ollaan kukkaronnyörit tiukasti kiinni ainakin tämän kuun. Sämpylöistä tuli kyllä ihan kivan makuisia, voisinpa ihan innostua leipomisesta, jospa uunissa saisin tehtyä muutakin kuin pitsaa... Eilen aloitin kukkien multauspuuhat. Saniainen sai jo uutta niskaansa. On se sitten niin söpö!

Päivä ihmisenä

Huomenna alkaa jo maaliskuu... "maata näyttää". Äkkiä se aika kuluu. Huomasin sen myös kun yritin käydä pankissa. Virkailija puisteli päätään; ei voi auttaa kun henkilökortti on niin vanha. Mtäh? Oho, vanhentunut vuosia sitten... Apteekkiin ja verotoimistoon kyllä käynyt! Eihän se auttanut kun alkaa etsimään tietoa, miten se nyt menikään se uusiminen...

Verkossa voisin tehdä hakemuksen, mutta korttini on niin vanha, että joutuisin kuitenkin käymään poliisilaitoksella arvuuttamassa pärstääni, ollakko vai eikö olla minä? Kuvattavanakin pitäisi käydä. Tässä olisi hyvä tekosyy käydä kampaajallakin... Päätin ottaa riskin ja kokeilla jos voisin hoitaa nämä kaikki kerralla, samana päivänä. Otin eiliseksi niin aikaisen kampaamoajan kuin pystyin. Kävin sitten kaupan veskissä vähän meikkaamassa, kuin mikäkin teini, khih. Kuvassa uskalsin ottaa pienen hymyn, kun muutoin näyttäisin vihaiselta bulldogilta. 

Housujen taskuun oli jäänyt emännänavainnippu, ja sehän päräytti hälyttimet päälle poliisiasemalla 😳. Onneksi paikalla ei ollut kuin muutama muu. Jos olisin ollut kaupassa tms., olisi varmaan 80% tyypeistä kaivanut esille kännykät... eipä moista uskaltaneet poliisiasemalla 🤣. Vartija vähän huitoi metallinetsijällä ja syyllinen löytyi... Itse virkailija oli oikein mukava, kyseli kaikenlaista. Kuivia sormenkäppyröitäkin piti kuvauttaa. Haasteellista sanoisin. Valittiin kortin hakupaikaksi poliisilaitos, lähin ärrä on kaukana ja usein myös täynnä epämääräistä porukkaa. Pitää muistaa jättää sitten kaikki metallijutut kotiin ja loput laukkuun. Oli niin jännittynyt olo kaiken jälkeen, että nälkä iski. Pienen matkan päässä oli halpa lounaspaikka, kävin siellä keittolounaalla. 

Oli päällä myös vähän parempaa seppälää ja takkina "kaupunkitakki". Huomasin jo kuvattavani ollessani, että minuun suhtauduttiin ihan eri tavalla kuin muulloin. Kohdeltiin kuin ihmistä ikään. Päätin tunnustella asiaa ja jäin kaupunkiin. Kävin niissä vähän paremmissa liikkeissä. Ohhoh, minulta jopa kiiruhdettiin kysymään etsinkö jotain! Tavallisesti annetaan vaeltaa rauhassa. Pitäisi näemmä useammin laittaa hiukset ja piirtää naama, että kohdeltaisiin samanvertaisena... 

Olin hieno nainen ja kävin ostamassa alkosta punaviinin. Sen kumosin illalla itsetekemän pitsan päälle ihan löysässä, kulahtaneessa kotiasussa. Hiukset kuitenkin hienosti 😄. Leikin myös ahkeraa kotirouvaa pyöräyttämällä muutaman juustokuorrutteisen sämpylän. Johan nyt oltiin niin reipasta, niin reipasta... Paitsi nyt, väsyttää ja en tiedä onko tänään lauantai vai sunnuntai. Liian tapahtumarikas päivä eilinen 🥴.